Kokemustoimintaverkosto hakee suunnittelijaa

Suunnittelijaksi kokemustoimintaverkostoon

Kokemustoimintaverkosto on 37 järjestön yhteistyöverkosto. Sen visio on, että palveluiden käyttäjien kokemustieto on tulevaisuudessa kiinteä osa sosiaali- ja terveysalan palveluiden suunnittelua, kehittämistä ja arviointia. STEA on myöntänyt verkostolle määrärahan korotuksen, joka mahdollistaa toisen työntekijän palkkaamisen verkoston nykyisen puolipäiväisen työntekijän rinnalle.

Kiinnostuitko?

Tehtävään voi tulla monenlaisella taustakoulutuksella ja -kokemuksella. Tärkeintä on, että uskot kokemustoimintaan ja haluat edistää sitä valtakunnallisesti erityisesti sairaanhoitopiirien OLKA-toiminnassa.

Tehtävä edellyttää järjestömaailman ja julkisen terveydenhuollon tuntemusta sekä kykyä toimia sen rajapinnassa luoden uusia yhteistyömalleja, joilla edistetään kokemustoiminnan jalkauttamista.

Työtehtävien hoitamista helpottaa kyky toimia vaihtelevissa tilanteissa itsenäisesti, työparina sekä erilaisissa työryhmissä. Oma-aloitteisuus, organisointikyky ja priorisointi kaihtamatta rutiinitehtäviäkään auttavat monipuolisten tehtävien hoitamista. Arvostamme hyviä viestintä-, verkostoitumis- ja neuvottelutaitoja sekä kykyä viedä tavoitteet maaliin.

Työtehtävä edellyttää matkustamista ja jonkin verran iltatyötä sekä satunnaisesti viikonlopputyötä. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen mahdollisuuden vaikuttaa suomalaiseen kokemustoimintaan ja työparin tuen siihen. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan, viimeistään huhtikuussa 2020. Työnantajana toimii Suomen Reumaliitto ry hallinnoijan ominaisuudessa ja työpisteesi on Helsingissä. Palkka sopimuksen mukaan (liitossa noudatetaan Terveyspalvelualan työehtosopimusta).

Kerro meille itsestäsi

Jos tunnet olevasi etsimämme henkilö, jätä vapaamuotoinen hakemuksesi ja kysytyt CV-tietosi tämän linkin kautta: https://webropol.com/s/kotorekry 28.2. klo 16.00 mennessä.

Lisätietoja antavat:

Kehitysjohtaja Jaana Hirvonen (puh. 0400 760 054) 14.2. klo 10.00–12.00 ja 20.2. klo 14.00–16.00 sekä kokemustoimintaverkoston suunnittelija Lauri Honkala (puh. 040 4868 171) 12.2. klo 10.00–13.00 ja 19.2. klo 12.00–15.00.

Haastattelut järjestetään viikoilla 10 ja 11.