|

Valtakunnallisen ohjausryhmän esittely: puheenjohtajat

Marjo Luomanen, Kokemustoimintaverkoston valtakunnallisen ohjausryhmän puheenjohtaja Työskentelen Lihastautiliitossa järjestösuunnittelijana, ja myös siellä kokemustoiminnasta vastaaminen kuuluu työalueeseeni. Omakohtaista kokemustakin on kertynyt jo yli kymmenen vuoden ajalta; olin aikanaan perustamassa Vaasan seudulle alueellista ohjausryhmää, jossa olen edelleen mukana. Valtakunnallisessa ohjausryhmässäkin olen vaikuttanut jo pari vuoden ajan. Kokemustoiminnalla on nyt nostetta ja kokemuksille kysyntää – otetaan siitä kaikki…

Kokemustoiminta mukana Kansalaisareenan julkaisussa

Vertaistukijoilla sekä kokemustoimijoilla on merkittävä roolinsa ihmisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisessä tulevaisuudessa. Vertaistukijoiden, kokemustoimijoiden ja ammatillisen avun yhteistyöllä ja moninaista asiantuntijuutta hyödyntäen voidaan lisätä palveluiden asiakaslähtöisyyttä, laatua ja kustannustehokkuutta. Järjestöt ovat oivia kumppaneita sairaaloille/sairaanhoitopiireille, sillä ne toimivat lähellä ihmisten arkea ja pitävät sisällään tietoa arkielämän todellisuudesta ja ihmisten tarpeista. (Lainaus Toivo ja Helmi – vertaistukijat…

BLOGI: Rakennuskohteena erilaisuuden palapeli

Valtavirrasta jollain tavalla erilaiset vammaiset henkilöt nähdään usein filtterin läpi, jolloin silmiin heijastuu erilainen ulkoinen olemus, tapa liikkua ja mahdollinen apuväline. Erilaisuutta alleviivaavat tekijät rekisteröityvät katsojan silmiin ensisilmäyksellä, mutta poikkeuksiakin on. Joukossa on myös heitä, joilla on entuudestaan omakohtaista tai opittua tietoa erilaisuudesta. Suhtautuminen on tällöin avoimempaa, filtteri on sallivampi ja päästää läpi suuremman määrän…

Kokemustoimijan vinkit saavutettavien sähköisten palvelujen suunnitteluun

Kokemustoiminnassa hyödynnetään pitkäaikaissairaiden, vammaisten tai vammautuneiden tai muuten haastavassa elämäntilanteessa olleiden tai heidän läheistensä kokemustietoa. Kokemustoiminnan avulla lisätään tietoa ja ymmärrystä eri sairaus- ja vammaryhmien arjesta sekä esimerkiksi siitä, millainen palvelu tukee sairastuneen arkea parhaiten. Kokemustiedon avulla voidaan suunnitella palvelut paremmiksi meille kaikille. Videossa näkövammainen kokemustoimija Markku Tallila kertoo siitä, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota…

|

Asiakasnäkökulma esiin Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä -webinaari 19.5.

”Asiakasnäkökulma esiin Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä”, kts. liite. Webinaari järjestetään Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hankkeen ja PPSHPn yhteistyönä.  Tapahtumasivulla tarkempaa tietoa webinaarin sisällöstä:  https://www.ihimiset.fi/tapahtuma/asiakasnakokulma-esiin-ppshpssa-webinaari/  Webinaarin ajankohta: tiistai 19.5 klo 12.00-13.00 Teamsissä. Ohjeet liittymiselle: Teams sovellus käytössä: klikkaa linkkiä: https://bit.ly/2KXlZWi Mikäli sinulla ei ole sovellusta käytössä, niin liity mukaan alla olevien ohjeiden mukaan:  1. Klikkaa linkkiä: https://bit.ly/2KXlZWi 2. Klikkaa liittymisvaihtoehtoa: ”Liity sen sijaan verkossa” 3. Valitse…

Kokemustoimintaverkosto hakee suunnittelijaa

Suunnittelijaksi kokemustoimintaverkostoon Kokemustoimintaverkosto on 37 järjestön yhteistyöverkosto. Sen visio on, että palveluiden käyttäjien kokemustieto on tulevaisuudessa kiinteä osa sosiaali- ja terveysalan palveluiden suunnittelua, kehittämistä ja arviointia. STEA on myöntänyt verkostolle määrärahan korotuksen, joka mahdollistaa toisen työntekijän palkkaamisen verkoston nykyisen puolipäiväisen työntekijän rinnalle. Kiinnostuitko? Tehtävään voi tulla monenlaisella taustakoulutuksella ja -kokemuksella. Tärkeintä on, että uskot kokemustoimintaan…

Kehittäjä-vaikuttaja -jatkokoulutukset syksyllä 2018

Kokemustoimintaverkosto järjestää syksyllä kokemustoimijoille jatkokoulutusta, jonka tavoitteena on antaa valmiuksia käyttää ja muokata omaa kokemustietoa ja osaamista erilaisiin kehittämis- ja vaikuttamistehtäviin. Koulutuksessa pohditaan miten tehtävät eroavat perinteisistä kokemuspuheenvuoroista, miten valmistautua erilaisiin tehtäviin, sekä tunnistaa oman kokemustiedon soveltuvuus ja rajat erilaisissa tilanteissa.   Koulutuspaikkakunnat syksyllä 2018:  Pori 1.-2.11. Tampere 15.-16.11. Kuopio 27.-28.11.  Tarkemmat tiedot koulutuksesta ja hakemisesta…